Harrastuksen myötä opituista taidoista ja saaduista kokemuksista on hyötyä koko loppuelämän ajan.
Nuoret Kotkat vaatii, että jokaiselle lapselle on turvattava mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen.
Harrastuksen tunnusmerkkejä ovat kuuluminen joukkoon, jossa kaikilla on yhteinen mielenkiinnon kohde tai arvopohja. Harrastus voi olla melkein mitä vain lennokin rakentamisesta balettiin tai kokkikerhosta jääkiekkoon. Yleistä harrastuksissa on tietty yhteisöllisyys ja me-henki, joka on kokemuksena lapselle hyvin kasvattava.
Harrasteryhmä ei ole keinotekoisesti tai pakotettuna muodostettu ryhmä, vaan siihen kuulutaan vapaaehtoisesti ja omasta halusta. Aikuisiässä aikaisemmat yhteisöllisyyden kokemukset helpottavat ihmistä muun muassa työyhteisöön sopeutumisessa.
Harrastukset kasvattavat lapsen sosiaalista ja kulttuurillista pääomaa sekä avaavat mahdollisuuksia kokea asioita, joihin ei yksin pääse mukaan. Usein harrastukset ovat sekoitus vanhaa ja uutta, joten niissä lapsi pääsee kurkistamaan pitkiin perinteisiin ja samalla osallistumaan tämän hetkisen toiminnan kehittämiseen. Harrastuksissa lapsi oppii osallisuutta, saa mahdollisuuden vaikuttaa itseään koskeviin asioihin sekä toimimaan erilaisissa tilanteissa, myös niissä, joita ei esimerkiksi koulussa opetella.
Osa harrastuksista on todella kalliita. Jokaisella lapsella on oltava yhtäläinen mahdollisuus mielekkääseen ja edulliseen harrastukseen, johon osallistuminen ei ole perheen taloudellisesta tilanteesta tai asuinpaikasta kiinni.
Nuorten Kotkien edustajiston kannanotto 12.10.2014.