Välipäiväretkellä pysyttiin pakkaselta suojassa

Hämeen Nuorten Kotkien välipäiväretki järjestettiin 27-28.12.2021. Pieni, mutta sitäkin innokkaampi retkikunta matkasi Valamon luostarin kautta Leppävirralle Vesileppis-kylpylähotelliin.  Pakkanen oli kova, mutta se ei lasten iloa haitannut.

Valamon luostarissa isä Mikael piti lapsille sopivan tutustumiskierroksen, jossa kerrottiin munkkien arjesta ja elämästä luostarissa. Saimme kuulla myös historiaa, miten vuoden 1917 vallankumous katkaisi luostarin yhteydet Venäjälle. Pian sen jälkeen Valamo ja muut Suomen silloisten rajojen sisäpuolella olleet ortodoksiset munkkiluostarit, Konevitsa ja Petsamo, liitettiin Suomen ortodoksisen kirkon yhteyteen. Viitankantajamunkit ja noviisit oli kutsuttu ensimmäiseen maailmansotaan jo ennen vallankumousta. Erityisesti valamon arvoesineistön evakuointi helmikuussa 1940 Suomen armeijan kuorma-autoilla Laatokan yli rakennettua jäätietä pitkin kiinnosti lapsia. Luostarin veljestö asettui jo samana syksynä Heinäveden Papinniemeen, jonne siirtyivät myöhemmin myös Petsamon ja Konevitsan luostareiden munkit.

Luostarin myymälästä hankitut matkamuistot laukuissa matka jatkui Vesileppikseen. Kylpyläosastoon pääsyä oli odotettu koko päivä ja meidän iloksemme altaassa oli myös wibit-rata, jota myös aikuiset pääsivät kokeilemaan. Uni maittoi kaikille ja seuraavana aamuna aamiaisen jäljeen oli vuorossa todella jännittävä Muumi-jääveistosnäyttely. Laskeuduimme 30 metriä alas maanalaiseen luolaan! Näyttely koostui muumijääveistoksista ja erilaisista talvisista aktiviteeteista, kuten liukumäkilinnasta, snowtube-radasta ja napakelkasta. Tämän sesongin teema pohjautui Muumilaakso-televisiosarjan tarinaan ”Winter Secrets”, jossa Muumipapan ja Muumimamman talviunille asettuminen katkeaa poliisin koputukseen. Haisuli on paennut poliisin huostasta ja jäljet johtavat Muumitaloon. Rouva Vilijonkka saapuu kylää, joten unet jäävät tuonnemmaksi ja seikkailu alkaa. Elämyksellisestä jäämaailman seikkailusta löytyivät myös muut tutut Muumilaakson hahmot. 

Matka oli todella antoisa ja kaikki mukana olleet vannoivat lähtevänsä mukaan myös seuraavalle Nuorten Kotkien retkelle.

Hyvinvointialueilla päätetään pian lasten asioista

Vuonna 2022 toimintansa aloittavat Suomessa uudet hyvinvointialueet. Vuoden 2023 alussa hyvinvointialueiden vastuulle siirtyy kunnilta suuri joukko palveluita jotka ovat tärkeitä lasten hyvinvoinnille: esimerkiksi lasten terveydenhoito kokonaisuudessaan, lapsiperheiden tukipalvelut ja lastensuojelu.

Tammikuun aluevaaleissa valitaan ensimmäisen kerran jäsenet hyvinvointialueiden valtuustoihin. Uudet valtuustot saavat vastuulleen erittäin tärkeän tehtävän: he luovat ne sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden tuottamisen käytännöt ja rakenteet, jotka lapsia, nuoria ja kaikkia muitakin suomalaisia tulevat jatkossa palvelemaan. Nuoret Kotkat kannustaa siksi käymään yhteiskunnassa mahdollisimman laajaa keskustelua ennen vaaleja siitä, millaisia linjauksia suomalaiset uusilta hyvinvointialueilta haluavat.

Nuoret Kotkat haluaa omalta osaltaan nostaa keskusteluun kolme lapsiin ja nuoriin liittyvää kysymystä. Niiden kautta haluamme kertoa, miten monin eri tavoin hyvinvointialueilla tehtävät päätökset ovat lapsille tärkeitä.

Lapsille ja nuorille on hyvinvointialueilla taattava kynnyksettömät mielenterveyspalvelut. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuudessa on ollut jo pitkään huomattavia ongelmia, ja koronapandemia on lisännyt pahoinvointia ja kasvattanut hoitovelkaa. Tukea on tarjottava aktiivisesti, ongelmat tunnistettava aikaisemmin ja palvelupolkujen on toimittava nopeammin. Mielenterveyden palveluita ja opastusta eteenpäin tulee olla tarjolla esimerkiksi oppilaitoksissa. Mielenterveyden ongelmien ennaltaehkäisemiseksi on myös vahvistettava mielenterveys- ja tunnetaitoja kouluissa.

Palvelut on järjestettävä lapsen etu edellä. Kuntien vastuulle jää edelleen monia erityisesti lapsia koskevia palveluita kuten varhaiskasvatus, opetus ja nuorisotyö. Pitämällä jatkuvasti lapsen etu palveluiden järjestämisen keskiössä varmistetaan se, etteivät tiedonkulun puutteet kunnan ja alueen välillä aiheuta ongelmia eikä kumpikaan organisaatio katso palveluiden järjestämistä liikaa vain oman budjettinsa kapeasta näkökulmasta. Hyvän yhteistyön mahdollistavat rakenteet luodaan heti hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa. Ns. siiloutumisen korjaaminen jälkeenpäin on aina vaikeampaa.

Alueet ottavat vastuun, mutta neuvola pysyy. Lastenneuvola on merkittävä suomalainen sosiaalinen keksintö, jonka kautta yhteiskunta tukee lasten ja perheiden hyvinvoinnin rakentumista jo raskausajasta alkaen. Julkisesta neuvolajärjestelmästä pidetään huolta jatkossakin.

Nuoret Kotkat kannustaa kaikkia äänioikeutettuja käyttämään ääntään aluevaaleissa!

Aluevaalit järjestetään 23.1.2022 ja ennakkoäänestys pidetään 12.-18.1.. Uudet aluevaltuustot aloittavat työskentelynsä 1.3.2022.

www.nuoretkotkat.fi

Syysleirillä liikuttiin sisällä ja ulkona

Vaikka syyslomaviikot ovat Kanta- ja Päijät-Hämeessä eri aikaan, päästiin siinä välissä pyörähtämään yhdessä viikonloppuleirillä. Leirin aktiviteeteissa riitti vauhtia niin pienillä kuin isoillakin. Ulkoillessakaan ei ehtinyt tulla vilu, vaikka syystuuli navakasti puhalteli pakkasilmoja.

Hämeen piirin syysleiri pidettiin Pajulahden urheilukeskuksessa Lahdessa 16.-17.10.2021.

Kesä ja leiri – jee!

Kauan odotettu piirin kesäleiri saatiin toteutettua koronarajoitusten hieman helpotuttua. Lämmin ilma helli leiriläisiä ja uiminen olikin leirin suosituin ohjelmanumero. Lisäksi askarreltiin, pelailtiin ja paisteltiin tikkupullaa nuotiolla!

Hämeen piirin kesäleiri pidettiin Saksalan seikkailukeskuksessa Heinolassa 12.-16.7.2021.

Nyt voit lahjoittaa kotkaleirin

Leirinuotiot syttyvät, teltoissa kerrotaan tarinoita, Suomen kesä tarjoaa taikaansa sadoille lapsille – mutta kaikki eivät pääse mukaan. Osa lapsista jää vaille ilman seikkailujen kesää, ilman uusia kavereita, ilman turvallista porukkaa. Sinä voit tarjota sen heille, Kansan Sivistysrahaston avulla. Lahjoituksesi mahdollistaa maksuttomat leiripaikat Nuorten Kotkien leireillä vähävaraisille lapsille. Kun lahjoitat nyt, voit tehdä jonkun kesästä leiriseikkailun.

Nuorten Kotkien kesä- ja muut leirit tarjoavat vuosittain sadoille lapsille uusia kokemuksia, luonnon tuntemusta, ystäviä, sopivasti seikkailua. Parhaimmillaan leirimuistoihin palataan vielä vuosienkin päästä. Osaavat kotkaohjaajat varmistavat kokemuksellaan, että toiminta on lapsille yhdenvertaista ja turvallista. Koronavuoden jälkeen toiminnallemme on ollut poikkeuksellisen suuri tarve.

Nuorissa Kotkissa pyrimme siihen, että harrastustoiminta voisi olla niin edullista että se olisi aidosti kaikkien lasten ulottuvilla. Olemmekin kyenneet pitämään leiriemme hinnat monia muita järjestäjiä alhaisempina. Kokonaan maksutta emme silti pysty leirejä järjestämään, vaikka ymmärrämme että osalle lapsiperheistä hintamme ovat este.

Kansan Sivistysrahaston (KSR) Lasten ja Nuorten Puolesta -rahaston tuella voimme auttaa vähävaraisia lapsiperheitä leirikustannusten maksussa.

Mikäli haluat olla tässä työssä mukana, otamme kiitollisena vastaan lahjoituksesi KSR:n Lasten ja Nuorten Puolesta rahaston tilille FI85 1521 3000 0060 09. Lisää tiedonantoon merkintä: NK leiritoiminta.

Voit tehdä lahjoituksen myös KSR:n verkkokaupan kautta. Näin tehdessäsi muista kirjoittaa “Tieto lahjoituksen kohteesta” -kohtaan esim. “Lasten ja Nuorten Puolesta rahasto / NK leiritoiminta”.

Nuorten Kotkien Keskusliitto ry
www.nuoretkotkat.fi