Tutustu: Nuorten Kotkien vaikuttamistavoitteet

Nuoret Kotkat osallistuu aktiivisesti myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon lasten ja nuorten oikeuksia edistäen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta. Keväällä päivitetyissä Nuorten Kotkien vaikuttamistavoitteissa linjataan isoista kokonaisuuksista liittyen lapsen oikeuksiin ja lasten ja nuorten palveluihin.

Nämä tavoitteet ovat listaus asioita, joita Nuoret Kotkat nostaa esille julkisessa keskustelussa
sekä yhteydenpidossa päättäjiin. Nuorten Kotkien toimintaan osallistuvilla lapsilla ja ohjaajilla on mahdollisuus vaikuttaa tavoitteisiin.

Lasten ja perheiden toimeentulo

  • Lapsilisät ja muut perhe-etuudet sidottava takaisin indeksiin
  • Palautetaan verotuksen lapsivähennys
  • Lapsiperheköyhyyttä on torjuttava panostamalla perheiden palveluihin

Lasten oikeudet

  • Kansallinen lapsioikeusstrategia on lapsen oikeuksien toteutumisen perusta
  • Lapsivaikutusten arviointi kattavaksi
  • Lapsen oikeuksia on puolustettava jatkuvasti

Varhaiskasvatus ja opetus

  • Varhaiskasvatuksen on oltava maksutonta
  • Voitontavoittelun rajoittaminen on ulotettava perusopetuksen tavoin myös
    varhaiskasvatukseen
  • Jokaiselle lapselle oikeus harrastukseen
  • Oppilaiden tuelle riittävät resurssit
  • Henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät osaksi kaikkea kouluopetusta
  • Lähikoulu ja lähipäiväkoti torjuvat syrjäytymistä ja alueiden eriytymistä

Lasten ja nuorten palvelut

  • Lastensuojelun riittävät työntekijäresurssit on turvattava
  • Lapsille ja nuorille on taattava kynnyksettömät mielenterveyspalvelut
  • Nuorille on taattava kaikissa kunnissa maksuton ehkäisy.

Nuorten Kotkien vaikuttamistavoitteet kokonaisuudessaan löydät täältä.


Lue lisää: nuoretkotkat.fi

Hyvinvointialueilla päätetään pian lasten asioista

Vuonna 2022 toimintansa aloittavat Suomessa uudet hyvinvointialueet. Vuoden 2023 alussa hyvinvointialueiden vastuulle siirtyy kunnilta suuri joukko palveluita jotka ovat tärkeitä lasten hyvinvoinnille: esimerkiksi lasten terveydenhoito kokonaisuudessaan, lapsiperheiden tukipalvelut ja lastensuojelu.

Tammikuun aluevaaleissa valitaan ensimmäisen kerran jäsenet hyvinvointialueiden valtuustoihin. Uudet valtuustot saavat vastuulleen erittäin tärkeän tehtävän: he luovat ne sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden tuottamisen käytännöt ja rakenteet, jotka lapsia, nuoria ja kaikkia muitakin suomalaisia tulevat jatkossa palvelemaan. Nuoret Kotkat kannustaa siksi käymään yhteiskunnassa mahdollisimman laajaa keskustelua ennen vaaleja siitä, millaisia linjauksia suomalaiset uusilta hyvinvointialueilta haluavat.

Nuoret Kotkat haluaa omalta osaltaan nostaa keskusteluun kolme lapsiin ja nuoriin liittyvää kysymystä. Niiden kautta haluamme kertoa, miten monin eri tavoin hyvinvointialueilla tehtävät päätökset ovat lapsille tärkeitä.

Lapsille ja nuorille on hyvinvointialueilla taattava kynnyksettömät mielenterveyspalvelut. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuudessa on ollut jo pitkään huomattavia ongelmia, ja koronapandemia on lisännyt pahoinvointia ja kasvattanut hoitovelkaa. Tukea on tarjottava aktiivisesti, ongelmat tunnistettava aikaisemmin ja palvelupolkujen on toimittava nopeammin. Mielenterveyden palveluita ja opastusta eteenpäin tulee olla tarjolla esimerkiksi oppilaitoksissa. Mielenterveyden ongelmien ennaltaehkäisemiseksi on myös vahvistettava mielenterveys- ja tunnetaitoja kouluissa.

Palvelut on järjestettävä lapsen etu edellä. Kuntien vastuulle jää edelleen monia erityisesti lapsia koskevia palveluita kuten varhaiskasvatus, opetus ja nuorisotyö. Pitämällä jatkuvasti lapsen etu palveluiden järjestämisen keskiössä varmistetaan se, etteivät tiedonkulun puutteet kunnan ja alueen välillä aiheuta ongelmia eikä kumpikaan organisaatio katso palveluiden järjestämistä liikaa vain oman budjettinsa kapeasta näkökulmasta. Hyvän yhteistyön mahdollistavat rakenteet luodaan heti hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa. Ns. siiloutumisen korjaaminen jälkeenpäin on aina vaikeampaa.

Alueet ottavat vastuun, mutta neuvola pysyy. Lastenneuvola on merkittävä suomalainen sosiaalinen keksintö, jonka kautta yhteiskunta tukee lasten ja perheiden hyvinvoinnin rakentumista jo raskausajasta alkaen. Julkisesta neuvolajärjestelmästä pidetään huolta jatkossakin.

Nuoret Kotkat kannustaa kaikkia äänioikeutettuja käyttämään ääntään aluevaaleissa!

Aluevaalit järjestetään 23.1.2022 ja ennakkoäänestys pidetään 12.-18.1.. Uudet aluevaltuustot aloittavat työskentelynsä 1.3.2022.

www.nuoretkotkat.fi

Kuuluuko kunnassa lapsen ääni? Tavoitteemme kuntavaaleissa

Monet tärkeät lapsia ja perheitä koskevat päätökset tehdään juuri kunnissa. Nuoret Kotkat haluaa osaltaan tuoda kuntavaalikeskusteluun seuraavat teemat:

  1. Varhaiskasvatuksessa on lisättävä myönteistä erityiskohtelua alueellisten hyvinvointierojen kaventamiseksi – jos päiväkoti toimii alueella jossa on paljon huono-osaisuutta, se tarvitsee enemmän resursseja
  2. Laadukas esiopetus lisää koulutuksen tasa-arvoa, ehkäisee syrjäytymistä ja takaa myös hyvän perustan koulun aloittamiselle
  3. Ei jätetä koulussa ketään kyydistä – kouluissa on turvattava riittävä tuki, kuten pienryhmät, ohjaajien ja avustajien määrä ja neuropsykiatrinen osaaminen, sen varmistamiseksi etteivät enemmän tukea tarvitsevat lapset jää eriarvoiseen asemaan
  4. Jokaiselle lapselle oikeus harrastukseen – järjestetään koulupäivän yhteydessä mahdollisuuksia monipuolisiin ja maksuttomiin harrastuksiin
  5. Lapsiperheköyhyyttä on torjuttava panostamalla perheiden palveluihin
  6. Lastensuojelun riittävät työntekijäresurssit on turvattava
  7. Myös kuntatasolla tulee ottaa käyttöön systemaattinen lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa – erityisesti koronaepidemian jälkivaikutuksia torjuttaessa on tärkeää, että päättäjät tietävät etukäteen päätöstensä vaikutukset lapsiin.

Ajankohtaisista asioista Nuoret Kotkat haluaa kiinnittää huomiota myös:

  • Koronaepidemian jälkihoitoon: lasten ja nuorten hyvinvoinnille koituneiden haittojen korjaamiseen on sitouduttava pitkäjänteisellä ja kattavalla toiminnalla. Nuoret Kotkat tukee lapsistrategian koronatyöryhmän esityksiä lapsen oikeuksien toteuttamiseksi: keskeisiä toimia ovat muun muassa toimeentulovaikeuksiin joutuneiden perheiden tukeminen, neuvolapalveluiden, varhaiskasvatuksen, opiskeluhuollon ja oppimisen tuen vahvistaminen sekä riittävän tuen turvaaminen vammaisille lapsille ja heidän perheilleen. Myös lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita, lastensuojelua ja perheiden sosiaalista tukea on vahvistettava.
  • Nuorten välisen väkivallan ehkäisyyn: erityisesti oikeusministeriön vuoden 2019 raportin Toimintamalli rikoksilla oireileville nuorille ehdottamat toimet on välittömästi saatava kuntatasolla liikkeelle.

Kuntavaaleja lähestyttäessä Nuoret Kotkat haluaa näiden teemojen kautta olla mukana käymässä keskustelua siitä, millaisia päätöksiä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistaminen vaatii.

www.nuoretkotkat.fi

Korona vaarantaa lapsen oikeudet – tilanteen korjaaminen oltava kehysriihen kärkitavoite

Nuoret Kotkat tukee lapsistrategian koronatyöryhmän raportissa esitettyjä toimenpiteitä koronakriisin lapsille ja nuorille aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi. Nuoret Kotkat katsoo, että nämä linjaukset tulee huomioida huhtikuussa pidettävässä kehysriihessä pohjana seuraavien vuosien lapsi- ja perhepolitiikalle Suomessa. 

Lapsistrategian koronatyöryhmän tammikuussa julkaistun raportin keskeinen havainto on, että koronapandemialla on jo ollut suuri vaikutus lapsen oikeuksien toteutumiseen niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Pandemia on vahvistanut eriarvoistumista lasten ja nuorten keskuudessa ja vaarantanut erityisesti niiden lasten oikeudet, joiden asema oli jo ennestään kaikkein haavoittuvin.

Lapsiperheitä on pandemian jälkihoidossa tuettava kokonaisvaltaisesti. Köyhyysriskin uhkaamia perheitä on tuettava. Neuvoloiden, varhaiskasvatuksen, lastensuojelun ja opiskeluhuollon toimintakykyä on vahvistettava ja oppimisen tukea kouluissa lisättävä. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita tulee olla saatavissa matalalla kynnyksellä. Myös vammaisille lapsille ja heidän perheilleen on taattava riittävä tuki.

Pandemia on myös hidastanut nuorten pääsyä työmarkkinoille ja vaarantanut ammatillisen koulutuksen toimintakyvyn. Nuorten työmarkkina-aseman uudelleen vahvistamiseen onkin syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Kansainvälisen korona-avun osalta Suomen tulee ennen kaikkea painottaa sellaisia toimia, jotka vähentävät pandemian lapsivaikutuksia kehittyvissä maissa. Näitä ovat muun muassa koulutus, sosiaaliturva sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys. Usein tehokkain tapa saada paikallisia muutoksia aikaan on tukea kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen toimintaa.

Toimivien julkisten palveluiden rooli lapsen oikeuksien toteutumisessa on tärkeämpi kuin muiden ikäryhmien osalta. Siksi valtiovallan on sitouduttava pitkäjänteiseen, monivuotiseen ohjelmaan pandemian lapsivaikutusten korjaamiseksi. Nuoret Kotkat katsoo, että hallituksen kehysriihi huhtikuussa on se paikka, jossa tällainen lupaus lapsille on kyettävä antamaan. Pandemian vaikutusten lieventäminen tulee olla keskeisenä teemana myös laadittaessa suunnitelmaa kansallisen lapsistrategian toimeenpanosta kuluvan hallituskauden aikana.

Edustajiston kokouksen julkilausuma 27.3.2021